28. syyskuuta 2015

Haastetrio 2015 / Syyskuu: Asu & Kynnet

Muutama päivä aikaa ja haastetrion -kynnet oli edelleen tekemättä. Olin jälleen muka unohtanut nämä tai itse asiassa en vaan saanut aikaiseksi aloittaa. Miten se onkaan niin vaikeaa aina? Sain eilen pika pikaa tehtyä kynnet, joita aloin väsäämään illalla kymmenen jälkeen väsyneenä. Nyt on onneksi kynnet tehty ja voin huokaista jälleen helpotuksesta. Vielä olisi 3 kynnet jäljellä, jonka jälkeen voi alkaa suunnittelemaan vuoden 2016 uutta vuosihaastetta. 


Olen ollut nyt viikon kotona flunssassa ja jalassa on olleet, joko mintunvihreät tai vaaleanpunaiset H&M:n flanellihousut. Sainkin idean tehdä kynnet näihin housuihin sopivaksi. Helpottikohan flunssa kynsiä tehdessä, kun tänään on ekaa kertaa viikkoon ollut hyvä olo ja sain itseäni jopa ihmisen näköiseksi.


Aloitin tekemällä kynsille liukuvärin, johon käytin Ginan valkoista, Color Club:in Feathered Hair Out To There vaaleanpunaista ja Kikon 389 Mint Milk mintunvihreää. Onnistuin liukuvärissä muuten hyvin, mutta tuo FHOTT lakka oli niin ohutta eikä sitä oikein tarttunut kynsille. Luonnossa vaaleanpunainen kumminkin näkyi ihan vähän, joten annoin olla näin.


Koska kello oli niin paljon päädyin maalaamisen sijasta käyttämään Different Dimension Feelin' Spotty leopardiglitterlakkaa. Levitin kaikkiin muihin paitsi nimettömään kerroksen glittereitä ja nimettömään asettelin muutaman leoglitterin. Kaikkia muita glittereitä tuli kynsille reilusti, mutta juuri noita "pilkkuja" joutui kalastalemaan oikein urakalla.

Kynnet kumminkin sopi hyvin housujen kanssa, vaikka vaaleanpunainen ei kynsissä näkynytkään. Ps. Keskisormen paikka peitti ja kynsi on TAAS lyhyt.. Nyt odotellaankin hetki sen kasvamista.


Feelin' Spotty sisältää pyöreitä valkoisia, vaaleanpunaisia, liloja ja holo glittereitä, hexglittereitä löytyy myös samoissa väreissä ja samaten leoglittereitä. Koko lakan kruunaa pienet hexholot. Voisin käyttää tätä lakkaa myös ilman noita leopilkkuja, tykkään!



Sopiiko kynnet housuihin teidän mielestä? 


27. syyskuuta 2015

I love me -messut + Lippuarvonta

Ei ole enää pitkä aika kun päästään taas messuilemaan. I love me -messut järjestetään messukeskuksessa 16. - 18.10.2015. Itse olen menossa messuille ensimmäistä kertaa bloggaajapassilla. Voit bongata minut messuilta ainakin perjantaina ja lauantaina, sunnuntaista en ole vielä varma, mutta jos vain mahdollista niin olen myös silloin messuilemassa.

Lähde:Messukeskus
I love me -messuilla on viisi teemaa kauneus, muoti, terveys, luonnollisesti ja koru&kello. Uskon kiertäväni myös muut teema-alueet läpi, mutta kauneus kiinnostaa tällä hetkellä eniten. Messuilla on myös paljon erilaista ohjelmaa, joista itseäni kiinnostaa ainakin Maskeerauksen SM-kilpailu ja Helsinki Bodypainting -kisa, niitä on ainakin käytävä vilasemassa.

Lähde:Messukeskus
Messuilla on myös suuri joukko näytteilleasettelijoita. Täältä näet kaikki asettelijat, jotka saapuvat messuille.

Itse haluan vierailla ainakin näissä:

AetzNailzz (osasto 6c89)
Avon Cosmetics Finland Oy (osasto 6e149)
Biozell / Norlas Oy (osasto 6e80)
BM International Oy (osasto 6e79)
Careria OÜ (osasto 6c91)
Consult Lady Oy (osasto 6e108)
Dermalogica / Skincode (osasto 6f111)
Estelina Oy (osasto 6e121)
Face Helsinki Ky (osasto 6b109)
Glamora OÜ (osasto 6d130)
Isadora (osasto 6e81)
JT Beauty Outlet Ltd (osasto 6b91)
Kauneusshop (6c90)
Livbox (6e148)
NBI Nordic Beauty Import Oy (osasto 6b111)
OHMY! Consult Ltd (osasto 6e98)
Subrina Professional (osasto 6f130)
Salong Mereneid OÜ (osasto 6f109)
Wilkkem Oy (osasto 6f149)

Nämä ovat vain pieni osa Kauneus -pisteistä, jotka on ainakin pakko nähdä! Toki aion kiertää paljon muitakin paikkoja läpi. Onneksi vierailen messuilla useana päivänä, joten aikaa on runsaasti.

Lähde:Messukeskus
Nyt voit myös ladata puhelimeesi messukeskus-aplikaation, josta näet kaikkea tietoa messuista ja pysyt kartalla. Itse kävin juuri lataamassa tämän sovelluksen puhelimeen ja kerkiän hyvin tutustumaan siihen ennen messuja.

Lopuksi tietenkin haluan myös arpoa teille muutaman lipun!

Säännöt:

- Olet blogini julkinen lukija Google -käyttäjäraadin tai Bloglovin kautta. Lukijaksi voit liittyä oikealta kohdasta "Liity tähän sivustoon".
- Jätä kommentti, jossa kerrot sähköpostiosoitteesi sekä nimen jolla luet blogia.
- Kerro mikä sinua kiinnostaa eniten messuilla?

- Yksi voittaja voittaa kaksi lippua I love me -messuille, joten saat kaverisi myös mukaan messuilemaan kanssasi!
- Arvonta alkaa nyt ja päättyy 1.10.2015, jolloin otan heti yhteyttä voittajaan. Voittajan on vastattava s-postiin päivän kuluessa, jotta liput saadaan ajoissa voittajalle. Jos vastausta ei kuulu arvon liput uudestaan.

Onnea arvontaan! 
Messuilla tavataan.


26. syyskuuta 2015

Jindie Nails - Pink Stilettos

Syyskuu tekee loppuaan ja koko ensi viikko on niin kiireinen, etten tiedä riittääkö vuorokaudessa enää tunnit kaikkeen? Blogiin pitäisi saada ensi viikon alussa ainakin vielä haastetrion kynnet, juttua Saksan reissusta sekä ostoksista. Kaikkea kivaa on kumminkin luvassa mm. blogin synttärit ja arvonta! 

Tänään saatte nähdä yhdet kynnet jotka olen tehnyt tovi sitten, mutta jotenkin ne on jääneet luonnoksiin roikkumaan.


Sain viimeinkin hankittua itselleni Jindie Nails Pink Stilettos lakan. Lakan on suunnitellut Jindien kanssa yhdessä Ria G ja jos klikkaatte itsenne Rian blogiin ja juuri tuohon postaukseen, niin ymmärrätte mistä lakan nimi tulee. Pink Stilettos on väriltään pastellinpinkki, jossa on joukossa pientä ja hieman suurempaa hienoa hologlitteriä.


Lakka levittyy kauniisti kynsille kahdella helpolla kerroksella. Kuivumistakaan ei tarvinnut kauaa odottaa. Pink Stilettos näyttää aivan täydelliselle Rian pitkillä stilettikynsillä, mutta ihastuin tähän lakkaan myös omilla "nysäkynsilläni". Harmillista ettei aurinko suostunut näyttäytymään, olisin meinaan ottanut teille vielä kuvat auringossa, jotta olisitte nähneet kuinka upeasti lakka kimaltelee kynsillä.


Harmillisesti koristeluista ei tullut sellaiset kuin olin suunnitellut. Töpöttelin ensin etusormeen ja pikkurilliin L.A Girl:in Sprinkle glitteriä, jonka jälkeen leimasin keskisormeen ja nimettömään China Glaze Emotionilla Pueen 65 laatasta koukeroa.

Jos tekisin nyt jotain toisin, niin olisin käyttänyt leimauksessa joko pinkkiä tai magentan väristä lakkaa, jolloin leimat olisi varmasti erottuneet paremmin.


Sanotaanko että ei niistä tulleet epäonnistuneet, mutta ei ihan mieluisatkaan. Pink Stilettos kumminkin viehätti kauneudellaan ja se onkin saatava uudestaan kynsille toisenlaisen koristelun kanssa.


Miltä lakka näyttää teidän silmään? 


24. syyskuuta 2015

Reissukynnet

Nyt ollaan palattu reissusta kotiin, tosin oltiin jo tiistaina kotona, mutta mulle iski kauhea flunssa, joka ei meinaa mennä millään ohi. Tähän päälle vielä viisaudenhammas särky ja kova yskä, joten blogi piti vielä muutaman lisä päivän lomaa. Tälläkään hetkellä olo ei ole mitenkään hyvä, mutta halusin tulla teille näyttämään kynnet, joilla vietin synttärit ja samalla ne meni reissukynsistä. 


Halusin kynsille pitkästä aikaa glitteriä! Lakkasin alle kaksi kerrosta Essien Sugar Daddya, jolla sai aikaan hyvin luonnollisen näköisen pohjan. Harmillisesti kynnet on saanut jostain lakasta vähän väriä ja ne näyttää kovin keltaisilta, joten jouduin töpöttelemään glitteriä pidemmälle kuin oli suunnitelmissa.

Aluksi lähdin töpöttelemään FUN Lacguerin King:iä, joka sisältää pientä hopeaa hitulaa ja kultaista glitteriä, töpöttelin tätä aika pitkälle, jotta sain suurimman osan keltaisuudesta piiloon. Tämän jälkeen laitoin vanupuikon avulla Essien Rock At The Top kultaista glitterlakkaa ja lopuksi vielä Essien Summit Of Style vaaleankultaisia glittereitä muutamia sinne tänne ja tonne. :)


Ai että näistä kynsistä tuli niin ihanat! Kimaltavaa ja kaunista. Kuvista ei kunnolla erota glittereiden erivärisyyttä, mutta luonnossa sen näki selvästi. Loman viimeisenä iltana huomasin, että kynsistä oli lähtenyt kärjistä kunnon paloja irti, kesti nämä sentään 5 päivää. :)

Tällä hetkellä mennään nakukynsillä vielä ainakin tämä päivä. Ei vaan jaksa tässä olotilassa ruveta lakkaamaan kynsiä, vaikka kuinka mieli tekisi.


Nyt ei ajatus enää juokse ja nenä vuotaa niin paljon, että tämän kirjoituksen aikana olen niistänyt rullallisen paperia. Pakko lähteä kuumaan suihkuun ja ottamaan teetä lisää..


Tämä ilta jatkuu siis näissä merkeissä. Todella hirveän makuista Finrexin Eukalyptus juomaa ja Keyword: Love -blogista bongattua Brunbergin Vadelmatryffeli suklaata, vaikka makuaisti ei kunnossa olekaan, niin taidan olla löytänyt uuden suklaa rakkauden. <3

Onko siellä paljon flunssalaisia? 


18. syyskuuta 2015

Reissuun!

Tämä bloggaaja vietti eilen 24-vuotissyntymäpäivää ja sen kunniaksi lähdetään tänään Berliiniin reissuun. Palaan maanantaina illalla, joten tiistaina olen takaisin blogin ääressä.

*Kuva lainattu*
Blogilla on 7.10 4-vuotissynttärit ja olen keksinyt kaikkea kivaa sen kunniaksi. Arvonta palkinto on melkein valmis, mutta täydennän sen vielä muutamalla kivalla tuotteella Saksasta.

Luvassa on myös Berliini postauksia kunhan kotiudutaan.

*Kuva lainattu*
Toivottavasti tämän päivän lakko ei vaikuta kovin lentoihin ja päästään ajoissa lähtemään. Lentokentälle täytyy lähteä normaalia aikaisemmin ja vielä ei ole voitu luvata tuleeko matkatavarat ajoissa perille (toivotaan).

*Kuva lainattu*
Nyt lähden pakkaamaan viimeiset tavarat ja sen jälkeen suunnataan kohti Helsinki-Vantaata. Palataan tiistaina. <3


16. syyskuuta 2015

Mani swap with Kosmetiikkamatkalla

Olen useassa blogissa nähnyt upeita mani swap kynsiä ja itsekin haaveillut että pääsisin joskus jonkun kanssa toteuttamaan tämän. Nyt siihen tuli vihdoinkin mahdollisuus kun Kosmetiikkamatkalla blogin Niina etsi kaveria itselleen swappiin. Minähän tietty heti pistin viestiä, jos kelpaisin Niinalle kaveriksi. Vastaus oli myöntävä ja siitä alettiin etsimään kynsiä joista loihditaan mani swapit.

Kuten olen useasti kertonut blogissa olevani hyvin riskialtis / hämeen hitain, niin se todistettiin jälleen kerran. Postauksen piti ilmestyä eilen, mutta minähän sitten kilttinä istuin ensiavussa odottamassa useamman tunnin kortisonipiikkiä niskajumiin. Nyt on kumminkin hieman parempi olo, joten pääsen näyttämään teille omat loihtimukseni.


Mulla meni tovi valita mitkä kynnet valitsen tähän, mutta lopulta päädyin näihin mitkä pisti silmiin ensimmäisenä. Olisin tietty voinut valita jotkut haastavammat, mutta kun olin jo päättänyt että ne ovat nämä!

Voisin uskoa, että meillä on ollut käytössä molemmilla Opi Kiss Me I'm Brazilian vaaleanpunainen kaunokainen? Harmikseni en itse löytänyt ihan noin likaisen limenvihreää, joten otin käyttöön Opi Did It On 'Em:in, joka näyttää kuvissa aivan liian keltaiselta. Koitin säätää valoituksen ja kameran kanssa, mutta ei se vaan onnistunut.


Odottelin hetken lakkojen kuivumista, asettelin vinyylit kynsille ja lakkasin päälle Essien Licoricen. Vinyylit lähti kauniisti kynsiltä ja kynnet olikin valmiit. Eniten mua jäi ärsyttämään yksi pieni juttu... Multa pääsi loppumaan asetoni ja olin unohtanut hakea sitä lisää, joten jouduin tyytymään kynsilakanpoistoaineeseen.. Kuten näette niin kynsinauhoille jäi hieman siistittävää.

Muuten oon ihan rakastunut näihin kynsiin. <3 Nämä on pakko toteuttaa vielä jossain vaiheessa toisilla lakoilla. :)

Käykäähän kaikki katsomassa mitkä kynnet Niina valitsi ja millaiset kynnet hän sai aikaan. Meidän täytyy ottaa tää vielä jossain vaiheessa uusiks! Niinalle jäi meinaan monet kynnet, jotka voisin vielä toteuttaa.

Mitäs pidätte? 
Kuinka moni on mani swappaillu?


14. syyskuuta 2015

Kauneimmat lakkaukset top 10

Listasin teille hetki sitten omat kauheimmat lakkaukset ja tänään vuorossa olisi sitten ne kauneimmat. Nämä kynnet ovat sellaisia jotka ovat ihastuttaneet heti ja niitä olisi voinut katsella vaikka kuinka pitkään. Välillä sitä toivoisi, että kynnet onnistuisi aina näin hyvin. 

Koitin laittaa lakkaukset jonkinlaiseen järjestykseen, mutta se oli hiukan vaikeeta kun muutamatkin kynnet olisi ansainneet olla sijalla 1. 

10. Aluksi en saanut näistä perhosia esiin vaikka kuinka koitin ja koitin. Lakkauksen ollessa valmis en vieläkään tiennyt mitä mieltä näistä olisin. Kuvia ottaessa ja niitä katsoessa rakastuin kumminkin näihin. Kyllä siellä perhoset on. 


9. Tummia kynsiä mulla nähdään harvemmin, mutta nämä on yhdet kaunneimmista. Storm on ihana ja glitter sopii sen kanssa täydellisesti yhteen. 


8. Kaunis lakka ja kauniit leimat. Nimettömän kristallit kruunaa lakkauksen. 


7. Nämä kynnet syntyi jotenkin vahingossa. Ajattelin vaan yhdistäväni kaksi lakkaa jotenkin yhteen. Lakkauksessa upea Essie Go Ginza ja Zoya Carter, joka on yksi lempilakoistani. Kuviot onnistuivat hyvin ja näistä tuli näyttävät. 


6. Musta, valkoinen ja pinkki. Kaikki sopii hyvin yhteen ja lakkauksen kruunaa mattalakka. Nämä kynnet synty pikalakkausen merkeissä ja niistä tuli upeat. 


5. Duo -ja multichromet ei kuulu lakoissa lemppareihin, mutta näiden kynsien kanssa ILNP Peace näyttää ihastuttavan kauniilta. Ihastuin tuohon kukonaskelkuvioon ja siihen miten hyvin oon onnistunut leimauksessa. 


4. Nämä kynnet synty vähän näin "Nopeasti lakkaa kynsille, joo noi sopii yhteen, noni valmiit" ja mitäs niistähän tuli valloittavat. <3 


3. En tiennyt että tykkään marjapuuron värisistä lakoista? Enkä myöskään tiennyt, että koko kynnen water decalseja on niin helppo käyttää. Vanhakin voi oppia. Ruusut sopii hyvin lakan kanssa. 


2. Mun oli kauhean vaikea valita näiden ja 1 kynsien kanssa, että kummat on ne kauneimmat. Nämä on ollut jo pitkään sijalla 1, mutta ehkä ne nyt pitää sijaa 2. Tai sitten ne ovat molemmat samalla viivalla. 


1. Tässä on lakkaus, jota en voi lakata rakastamasta. Tässä on kaikki mistä pidän. <3 


Eniten tähän valikoitui kynsiä, joissa olen käyttänyt siirtokuvia ja leimauksia. Voitte siis arvata mikä on lempikoristelutyyli! Leimauksella ja siirtokuvilla saa upeita luomuksia aikaan. 

Nyt olisi vielä top 10 lakkojen esittely ja sitten päästäisiin uusien haasteiden kimppuun. 

Mitkä kynnet on eniten juuri sinun mieleesi? 


12. syyskuuta 2015

Yves Rocher Flowerparty

Tuoksupostauksen piti ilmestyä jo eilen, mutta en valitettavasti kiireiltäni kerinnyt koneella vaikka kuinka yritin järjestää aikaa. En kumminkaan halunnut siirtää tätä kirjoittamista ensi viikon perjantaille, joten saatte postauksen poikkeuksellisesti tänään. Sain kommenttia että haluaisinko esitellä myös jotain halvempia tuoksuja. Tänään saatte nyt lukea yhdestä halvimmasta tuoksusta jonka omistan. 


Tänään tutustutaan Yves Rocher Flowerparty tuoksuun. Tuoksu on mielestäni ollut jo pidempään Yves Rocherilla myynnissä. Kysyin äitiltäni ja hän muistelisi, että on huomannut tämän tuoksun jo vuosia sitten siellä. En ole varma on kyseessä aivan sama tuoksu vai onko siitä eri versioita.


Pullo on muodoltaan litteä neliö, jonka korkki on tehty kukan muotoon. Pullo on kauniin punainen ja tehty nimeen sopivaksi, mutta korkki on mielestäni hieman "halvan" oloinen. Tosin se voi johtua siitä, että pullo on lasia ja korkki muovia, joka vinkuu kun sen nostaa pois. Ei onneksi kumminkaan niin pahasti, kuin vetäisi kynsillä liitutaulua.

"Kukapa ei haluaisi olla puoleensavetävä ja vastustamaton! Nuorekkaan raikas ja naisellinen tuoksu, joka hurmaa tilanteessa kuin tilanteessa. "

Ensituoksussa appelsiini ja mandariini huokuvat hyvätuulisuutta ja elinvoimaa. Sydäntuoksu avautuu ruusun, vadelman ja litsin kanssa. Pohjalla unohtumaton vanilja.

Kasvipohjaisia aineosia: mandariinin ja appelsiinin eteeriset öljyt, ruusu- ja vanilja-absoluutti.


Onko tuoksu sitten niin puoleensavetävä ja vastustamaton? Vastaus on KYLLÄ. Tuoksu on yksi parhaita kukkaistuoksuja. Samalla niin maukas, pehmeä ja raikas. Harmikseen tuoksu ei kestä iholla kauhean pitkään, vaan sitä joutuu lisäämään päivän aikana muutamaan kertaan, mutta ei anneta sen haitata. Hyvä tuoksu ja halpa hinta kohtaa tässä.

Flowerparty on myös äitini mieleen ja tämä onkin yksi harvoja tuoksuja joka iskee molempiin. Yleensä meillä menee juuri päinvastoin tuoksujen kanssa.

Normaalihinta tuoksulla 29.90€, jota en ehkä itse maksaisi vaikka tuoksu onkin hyvä. Tällä hetkellä tuoksu on puoleen hintaan 15€, joka on mielestäni jo todella halpa. Itse maksoin tästä n. 10€, koska käytin verkkokauppaan alennuskoodin. En ole oikein ikinä halunnut edes testata Yves Rocherin hajuvesiä, koska olen saanut niistä jotenkin halvan fiiliksin. Näin ne mielipiteet muuttuu.

Suositushinta 30ml 29.90€ edT. Tuoksua saatavilla Yves Rocherin verkkokaupasta alennettuun hintaan.

Omistatko sinä Yves Rocherin tuoksuja? 


10. syyskuuta 2015

Unohtunut lakka!

Mulla on tällä hetkellä aika monta rautaa tulessa ja yksi niistä on kaikkien lakkojen kirjaaminen sekä luopuminen niistä, jotka eivät enää miellytä tai väreistä löytyy dupeja. Homma editystyy hyvin ja kerrankin voi sanoa olevani voiton puolella. Olenhan aloittanut tämän jo varmaan 3-4 kertaa alusta? Milloin on puhelin hajonnut ja milloin sovellus poistunut. Nyt mä vaalin sekä puhelinta että sovellusta. EN meinaan aio aloittaa tätä enää ikinä alusta!


Kirjatessa lakkoja eteen tuli tämä Ciaten Mineral Clarity, jota ihastelin jo jouluna kun sain sen kalenterista. Mun piti lakata sillä ihan pian jo silloin, mutta se pääsi kynsille nyt näin 9kk myöhemmin. Parempi kumminkin nyt kun ei koskaan. Lakka on tummansininen hiekkalakka jonka seassa on kultaista hitulaa ja sinistä shimmeriä. Mineral Clarity peittää kynnet hyvin yhdellä kerroksella ja on hyvin helppo lakattava. Itse laitoin kumminkin vielä toisen kerroksen, jotta sain pinnasta enemmän tekstuurisen.


Mulle tuli heti mieleen että haluan yhdistää lakan kultaiseen. Nimettömään lakkasin Opin Love.Angel.Music.Baby kultaista satiinilakkaa kaksi kerrosta. Tämän lakan kohdalla mulle kävi niin, että ostin sen ja kerran lakattua se ei iskenyt kovin paljon, joten laitoin sen eteenpäin. Mua rupesi kumminkin harmittamaan niin paljon, että hankin sen lopulta takaisin ja nyt pidän sen varmasti itselläni. Uudelleen rakastuminen?

Nimettömään lakkasin kerroksen Ginan valkoista ja päälle leimasin kultaisella Barry M:llä Über Chic 1-02 laatasta kiekurakuvion.


Lopuksi lisäilin vielä muutaman kultaisen neliö niitin ja keskisormeen "yritin" tehdä pienen kuvion niiteillä. Kynsistä tuli mielestäni yksinkertaiset ja kauniit. Pikkuisen harmittaa että tuo leima näyttää jotenkin sotkuiselta, mutta muuten pidän kynsistä todella paljon.


Loppuun haluan vielä ilmoittaa, että olen karsinut lakkoja todella paljon myyntiin. Laitoin eilen myyntiin pelkästään merkkilakat ja niitä oli yli 100kpl. Nyt kannattaa siis käydä katsomassa mitä on vielä jäljellä ja napata sieltä itselle muutama ihanuus. Tällä viikolla tulossa vielä lisää lakkoja myyntiin, joten olkaa kuulolla.

Lakat löytyy Facebookin Kynsikoristekirpikseltä ja Merkkilakkakirpikseltä. :)


Mitä pidätte kynsistä? 

Nyt käykää kaikki shoppailemassa itselleni muutama uusi lakka!  


9. syyskuuta 2015

KAUHEIMMAT lakkaukset Top 10

Belegwen listasi hetki sitten blogiin oman postauksen, johon oli kaivanut 10 kauheinta lakkausta. Mun oli pakko lähteä mukaan tähän ja tänään tulette näkemään blogissa omat kauheimmat/rumimmat lakkaukset. Musta tuntu että niitä olisi ollut enemmänkin, mutta koetin karsia sieltä ne kaikista kauheimmat tähän. Näette pian myös Top 10 kauneimmat lakkaukset ja tämän hetken 10 listan lempilakoista. Mä nyt tuun hieman jäljessä näiden kanssa, mutta ei kai se haittaa.

Mua hirvittää jo nyt tuoda nämä uudestaan esiin. :D

10. Upea lakka ja muuten onnistuneet koristelut, mutta näyttää kuin mulla olisi nimettömässä banaaneja? Värit ei sovi yhteen ja kukka ei näytä kukalta.


9. Lakka kuuluu yhtiin mun suosikkeihin, mutta koristelu pilasi nämä kynnet. Tuo hiekkalakka näyttää nahkalta ja leimat ei näy kunnolla. Kynsinauhat on myös vähän epäsiistit.


8. #ablecs15 -haasteeseen tekemäni tekstuurit. Muuten voisi toimia, mutta kynnet on eripituiset ja nimettömän kuvio? Mauton!


7. Opin I Lily Love You, kaunis lakka pullossa ja luulin saavani sen myös näyttämään hyvältä kynsillä. Näyttää siltä kuin kynsissä olisi reikiä/koloja. Lopuksi vielä leimasin Cupcaken nimettömään, jota ei meinaa edes erottaa.. Toki kaiken tämän kruunaa tuo yksi strassi. :D


6. Mitkä nämä on Fani? Saanen nauraa. Jotenkaan tuo väri ei edes sovi tuon glitterin kanssa yhteen. 


5. Viime vuonna blogissa pyöri vesimarmorointihaaste, jossa oli ideana marmoroida joka kuukausi. Tässä ensimmäiset marmoroinnit ja edelleen häpeän näitä. Värit ei toimi, lakka kuplii ja kuviot pielessä. 



4. Joopajoo! Ei, ei ja ei! Miten olen edes kehdannut esitellä nämä blogissa? Varsinkin tuo keskisormi.


3. Ei toiminut viivojen piirtäminen alkuaikoina, joten voisiko se toimia näin 4-vuoden jälkeen? EI. Ehkä nyt vihdoin tajuan jättää viivojen piirtämisen muille.


2. Tässä rupeaa olemaan jo kaikki pielessä. Epäselvä kuva, lakkaa kynsinauhoilla, epätasaiset kynnet ja toi kuvausasento???


1. No mutta! Tässä yhdet hirveimmistä ikinä! Mä oon vielä siinä kirjoituksessa kehunut näitä kynsiä. :D Nounounou! Kaikki pielessä..


Siinäpä olisi top 10 kauheimmat lakkaukset, jotka ei vaan ole onnistunut. Kyllä ihan hävettää näytellä näitä uudestaan blogissa, tekisi mieli vaan unohtaa ja katsella niitä onnistuneimpia. 

Seuraavaksi katsotaankin sitten Top 10 kauneimmat lakkaukset, jotka oli oikein helppo valita. Onkohan niitä niin paljon vähemmän kuin näitä epäonnistuneita! :D 

Eihän aina voi onnistua?