28. kesäkuuta 2015

Aubrey Puhdistusvoide & Kasvovesi

Esittelin teille viime kuussa Aubreyn shampoon ja hoitoaineen. Tänään vuorossa postausta Aubreyn puhdistusvoiteesta ja kasvovedestä, jotka olen saanut testiin ja esittelyyn blogia varten. Olen nyt kerinnyt käyttämään näitä noin kuukauden, joten hyvin riittää juttua. Tykkään todella paljon testailla kasvoille kaikkia eri tuotteita, koska en ole vieläkään löytänyt itselleni sitä täydellistä puhdistusvoidetta, kasvovettä ja kasvorasvaa. Paljon on tullut testailtua ja joukossa on ehdottomasti ollut hyviäkin, mutta mikään ei ole vielä ollut itselleni se THE täydellinen.


Sain itse valita ihonhoitotuotteista 2 tuotetta testiin. Pitkän tutkailun ja tutustumisen jälkeen päädyin Aubrey Aloe ja Meriasteria sisältäviin puhdistusvoiteeseen ja kasvoveteen. Kiinnostuin heti tuotteista, kun luin niiden sisältävän Aloeta.


Puhdistusvoiteen kerrotaan rauhoittavan, poistavan hellävaraisesti meikin ja epäpuhtaudet jättäen ihon silkkisen pehmeäksi sekä kevyesti kosteutetuksi. Puhdistuvoide sisältää luomujojoba-, -kookos -ja -oliiviöljyä, koostumusta täydentävät iholle tärkeä ja syväkosteuttava luomukvinoaproteiini sekä rosmariiniuute. Tuote sopii herkälle iholle.

Kasvojen lähtötilanne kuukausi sitten oli hyvin kuiva ja epäpuhtauksia löytyi jonkin verran. Näin kuukauden käytön jälkeen tilanne on astetta parempi. Kuivia kohtia ei ole ja epäpuhtaudet ovat myös vähentyneet huomattavasti. Meikkiä en saanut tällä kokonaan pois, vaan käytin siihen erikseen meikinpuhdistusvoidetta. Voide on hyvin riittoisaa, sillä pieni määrä riittää puhdistamaan koko kasvojen alueen.

Tuoksu on aivan valloittava. Hyvin mieto, josta kumminkin tuoksuu pienesti sitruksinen ja Aloemainen tuoksu.


"Hellävarainen alkoholiton kasvovesi rauhoittaa ja virkistää herkkää ihoa sekä auttaa säilyttämään ihon luonnollisen kosteustasapainon. Syväkosteuttava, runsaasti antioksidantteja sisältävä punajuuriuute muodostaa iholle suojaavan kalvon, joka lukitsee kosteuden sisälleen. Kasvovesi sopii herkälle iholle. "

Uskon, että myös kasvovedellä on ollut vaikutusta ihon kunnon parantumiseen. Olen käyttänyt tätä joka ilta ja aamu kasvojen puhdistuksen jälkeen. Miinusta täytyy antaa siitä, että tuote on suihkutettava. Itse tykkään kaataa tuotetta vanulapulle ja sillä puhdistaa ihon. Tätä täytyy joko suihkuttaa kasvoille, josta en tykkää yhtään, tai suihkuttaa vanulappuun. Olen huomannut, että tuote loppuu nopeammin jos suihkutan sitä aina vanulappuun. Suihkuttaessa tuoksu tulee miedosti esiin ja sieltä läpi tuoksuu aloe vera, jonka tuoksusta olen tykännyt aina.


Luonnonkosmetiikka on ruvennut valtaamaan sydäntäni koko ajan enemmän ja enemmän. Uskon myös ihoni voivan paremmin, kun käytän siihen luonnontuotteita. Nämä molemmat tuotteet olivat mieluisia. Kasvoveden olisin voinut ottaa normaalilla korkilla.

Eläinkokeeton. Gluteiiniton. Parabeeniton. Hajusteeton. Sopii vegaaneille.

Hinnaltaan puhdistusvoide on 20,10€ / 100ml ja kasvovesi 20.10€ / 100ml.

* Tuotteet saatu testiin. Mielipiteeni ovat omiani, enkä hyödy linkkien klikkauksista mitään. 

Ensi kuussa tutustutaan vartalonhoitotuotteisiin!

Oletko sinä jo löytänyt itsellesi ne THE ihonhoitotuotteet? 


6 kommenttia:

  1. Nämä vaikuttavat kivoilta tuotteilta! Mulla ei ole Aubreyn ihonhoitotuotteista kokemusta vasta kuin yhden silmänympärysvoiteen osalta. Siitä onkin tulossa juttua blogiin lähiaikoina :) Varmasti kokeilen jossain vaiheessa myös muita tuotteita, kun luonnonkosmetiikkaa suosin ihonhoidossa. Mulla on muuten sama juttu; tykkään enemmän perinteisesti annosteltavista kasvovesistä, sillä tuon suihkutettavan systeemin kautta kasvovesi kuluu paljon nopeammin. Aamulla voisin kyllä suihkaista kasvovettä suoraan iholle puhdistusaineella pesun jälkeen, mutta iltasella ei tulisi mieleenkään olla käyttämättä vanulappua. Iholle jäisi varmasti aivan hirveästi meikinjäämiä ja muita lian rippeitä. Ajatuskin kauhistuttaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kiinnostaa paljon erilaiset silmänympärysvoiteet joten luen mielelläni niistä juttua! :) Aubreyn tuotteet on kyllä ollut laadukkaita, ainakin ne mitä olen nyt testannut. Luonnonkosmetiikka on ruvennut kiinnostamaan vasta nyt ihan puolen vuoden sisällä ja voin kyllä sanoa olevani rakastunut! Mä en vaan jotenkaan osaa suihkuttaa sitä kasvoille? En yhtään tiedä mikä siinä on, mutta se ei vaan "tunnu" kivalle. :D

      Poista
  2. Kuulostavat kivoilta. Tuo suihkepullo on kasvovedessä niin kätevä. Mulla THE ihonhoitotuotteet vaihtelee, mutta on mulla tietyt vakkari joihin luotan kuin vuoreen, jos iho alkaa temppuilemaan. Maailmassa on ihan liikaa kaikkia ihania tuotteita ihonhoitoon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset juuri suosii tuon suihkepullon nimeen! :) Sun blogista löytyy kyllä niin paljon kaikkia ihania tuotteita ihonhoitoon, että niistä löytyisi varmasti se omakin lemppari! :D

      Poista
  3. Mulla on edelleen hakusessa ne THE putsarit .. pitäis kyllä satsata parempaan merkkiin, käydä ihan kosmetologin juttusilla .. mut jooh , toistaiseksi etsin vielä :/.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. :/ Totta, tai sitten suosittelen testamaan luonnonkosmetiikkaa? Ehkä niistä löytyisi sulle just ne sopivat! :)

      Poista

Kiitos kommentista ♥