3. toukokuuta 2015

#ablecs15 Week 12 : Oh So Bright

Hauskaa sunnuntaina! Huomenna alkaa vihdoinkin arki, mun täytyy myöntää että tykkään arjesta. Nautin jokaisesta päivästä niin paljon kuin pystyn ja koitan joka päivä keksiä itselleni tekemistä, että en jäisi vain sänkyyn makamaan. Sairaslomani aikana olen vissiin muutaman kerran ollut niin poikki, etten ole pystynyt tehdä mitään, mutta muuten olen koittanut käyttää aikaani hyödyksi. Yksi mistä nautin paljon on kynsien lakkaus! Se fiilis kun saan omassa rauhassa, kuulokkeet korvilla lakata kynsiä.


Haasteen toisena teemana on ”niin kirkasta”. Kirkkaasta kun puhutaan, niin mulle tulee ensimmäisenä mieleen neonit. Neonlakkojahan multa löytyy, kun tilasin China Glazen uudesta Electric Nights -kokoelmasta kaikki lakat. Ensin tilasin vain puolet ja lopulta innoistuin lakkojen hyvästä laadusta ja päätin tilata loputkin 6.
Näin Instagrammissa Lifeisbetterpolishedin tekemät kynnet ja ne oli niin silmään pistävät, että oli pakko apinoida ne omille kynsille.


Mun on pitänyt sata ja yksi kertaa koittaa tehdä liukuvärjäys sivuttain ja vihdoinkin sain aikaiseksi. Innostuin näistä kynsistä niin paljon, että muutamat ”samanlaiset” on suunnitteilla. Tähän lakkaukseen käytin 9 lakkaa, joten en nyt rupea tähän niitä listamaan, laitan loppuun kuvan ja nimet, joten näätte mitä kaikkia lakkoja käytin. Jokaiseen kynteen lakkasin pohjalle kerroksen Ginan valkoista, jotta väreistä tulisi vielä kirkkaammat. Kaikissa kynsissä liukuvärjäyksessä on käytetty kolmea lakkaa.


Tajusin muuten vasta äsken, että nämähän sopivat myös sateenkaarikynsiksi.Nuo värit on niin upeita yhdessä! En edes osaa valita mikä väriyhdistelmistä olisi lemppari. Etusormesta ja pikkurillistä tulee mieleen jaffa, nimettömästä lime ja keskisormi näyttää muuten vain maukkaalta. Alkuperäisessä lakkauksessa kynnet oli jätetty siihen, mutta minä halusin ihan pikkuisen jotain omaa, niinpä lisäsin vielä jokaiseen kynteen China Glazen Fairy Dustia, joka rupeaa jo kovasti vajumaan ja olemaan lopussa.


Tykkäsin näistä kynsistä todella paljon, johtunee varmaan siitä, että kaikki neonit iskee ja kovaa! En millään malta, että pääsen esittelemään muita noilla lakoilla tekemiä kynsiä. :)

Iskeekö teihin neonit?

Allekirjoitus-Purkkimafia


2 kommenttia:

  1. Emmi
    sunnuntai 3. toukokuu 2015 at 20:07 (3 viikkoa ago)
    Ihanat väripommit! <3

    Vastaa

    Fani
    maanantai 4. toukokuu 2015 at 08:12 (3 viikkoa ago)
    Kiitos. <3

    Vastaa

    Panda
    sunnuntai 3. toukokuu 2015 at 20:45 (3 viikkoa ago)
    RAKASTAN neonsävyisiä kynsiä eli nää on IIIHANAAT <3____<3
    Oon ihan surkea tekemään liukuvärjäyksiä, menee aina hessu niiden kanssa kun sen saa siitä smoothia lopputulosta.

    Vastaa

    Fani
    maanantai 4. toukokuu 2015 at 08:13 (3 viikkoa ago)
    Awwww<3 Kiitos ihanuus. <3!!!
    Voi kyllä mullakin on mennyt aikaa, että oon opetellut sen eikä se vieläkään aina onnistu. :D

    Vastaa

    Katarooma
    sunnuntai 3. toukokuu 2015 at 21:52 (3 viikkoa ago)
    Nää on kyllä upeat!

    Vastaa

    Fani
    maanantai 4. toukokuu 2015 at 08:13 (3 viikkoa ago)
    Kiitos. :)

    Vastaa

    Anni
    sunnuntai 3. toukokuu 2015 at 22:24 (3 viikkoa ago)
    IHANAT <3 Ei voi muuta sanoa!
    Mä oon tehny samalla tavalla sateenkaariliu'un joskus, mut pastellilakoilla, joten lopputulos oli aika huomaamaton. Täytyy ehdottomasti testata joskus kirkkaammilla lakoilla, näyttää niin hyvältä! :)

    Vastaa

    Fani
    maanantai 4. toukokuu 2015 at 08:15 (3 viikkoa ago)
    Kiitos. <3
    Oisko niistä tullut värit enemmän esiin, jos alla olis ollut valkoinen? Vai oliko sulla? :D Sun täytyy kanssa tehdä tällaiset kynnet jossain vaiheessa. :)

    Vastaa

    Anni
    maanantai 4. toukokuu 2015 at 22:04 (3 viikkoa ago)
    Oli mulla alla valkoinen pohja, mut pastellisävyt on siltikin tosi hailakoita. Tulihan niistä kivat kynnet, mut mun makuun on enemmän tällaset kirkkaammat ja näkyvämmät :D

    Vastaa

    Fani
    tiistai 5. toukokuu 2015 at 08:07 (3 viikkoa ago)
    Joo niinhän ne on. :/ Mä voisin kyllä myös tykätä niistä pastellisista, jotenkin oon nyt niin ihastunut pastellin värisiin lakkoihin. :)

    VastaaPoista
  2. Minttu
    sunnuntai 3. toukokuu 2015 at 23:00 (3 viikkoa ago)
    Todella, todella ihanat ja upeat kynnet. Mä luulinkin että teemana on sateenkaari. :)
    Ja joo, täällä toinen joka tykkää perusarjesta. Pyhäpäivät ovat niin tylsiä.

    Vastaa

    Fani
    maanantai 4. toukokuu 2015 at 08:16 (3 viikkoa ago)
    Kiitos. <3 Joo nää olis mennyt hyvin sateenkaarikynsistä. :)
    Mä oon heti ihan sekaisin kun on pyhäpäivä. :D

    Vastaa

    Tinkerbell
    maanantai 4. toukokuu 2015 at 18:14 (3 viikkoa ago)
    Vau, tosi upeet! Etenkin toi nimetön on niin ihana<3

    Vastaa

    Fani
    tiistai 5. toukokuu 2015 at 08:06 (3 viikkoa ago)
    Kiitos. <3

    Vastaa

    Emilie
    maanantai 4. toukokuu 2015 at 19:37 (3 viikkoa ago)
    Ihanat sävyt. En voi kuin ihastella taitoasi. Harmi, jos siirrät ostokset Fb:n puolelle. Niitäkin on ihan kiva lukea täällä. Samoin voisit laittaa joskus ihan tutorialin ( vai onko jo ) kynsien lakkauksesta. Saat niin kaunista aikaan.

    Vastaa

    Fani
    tiistai 5. toukokuu 2015 at 08:08 (3 viikkoa ago)
    Kiitos paljon. :) Sain niin paljon kommetteja, että ostospostaukset jäävät myös blogiin. :)
    Tutoriaaleja löytyy tällä hetkellä yksi, mutta niitä on myös tulossa lisää!

    Vastaa

    Saija Kärkkäinen
    maanantai 4. toukokuu 2015 at 21:14 (3 viikkoa ago)
    Upeat kynnet! <3

    Vastaa

    Fani
    tiistai 5. toukokuu 2015 at 08:08 (3 viikkoa ago)
    Kiitos. <3

    Vastaa

    Nena Sofia
    tiistai 5. toukokuu 2015 at 18:37 (3 viikkoa ago)
    Oih miten täydelliset! Upeaa väriloistoa <3

    Vastaa

    Fani
    keskiviikko 6. toukokuu 2015 at 08:09 (3 viikkoa ago)
    Kiitos muru <3

    Vastaa

    eekku
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 11:28 (2 viikkoa ago)
    upeat

    Vastaa

    Fani
    torstai 14. toukokuu 2015 at 08:43 (2 viikkoa ago)
    Kiitti!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥