25. helmikuuta 2015

#ablecs15 Week 3 : Abstract

Uusi viikko ja uudet teemat haasteessa. Mun piti jo eilen tulla teille kirjoittelemaan näistä, mutta halusinkin viettää koko illan pikku potilaani kanssa. Meidän Papi oli eilen leikkauksessa ja nyt on sitten pallit leikattu pois. Tällä hetkellä potilas voi oikein hyvin, mutta kyllä sitä saa vahtiakin. Olin aluksi suunnitellut, että tulisin vasta huomenna kirjoittelemaan, mutta en osannut olla pois enää hetkeäkään.


Viikon 3 teemat on hedelmäistä ja abstraktia. Aloitetaan viikko täällä abstraktilla taiteella. Mun kynnet suorastaan huusi jotain kirkasta ja niimpä lakaksi valitsin Orlyn Tropical Pop:in. Tropical pop on vuoden 2014 kesä Baked -kokoelmasta. Lakka on väriltään kirkas vaaleanoranssi, joka taittaa keltaiseen. Mun kuvissa lakka on kyllä hieman liian oranssinen. Lakkasin kynsille kaksi kerrosta ja sen jälkeen harmittelin, etten tajunnut laittaa alle valkoista peittämään. Lakka oli koostumukselta todella luirua ja lopuksi vielä päällyslakka kutisti sitä? Mulle ei ole käynyt pitkiin aikoihin noin minkään lakan kanssa?


En kyllä osaa sanoa onko tuo mitenkään abstraktia taidetta? Mutta lopulta päädyin tekemään kynsille vinyylien avulla valkoiset kaistaleet ja niiden sisälle Barry M:n nail art kynällä vetelin viivoja. Jos ei abstraktia, niin ainakin jonkinlaista taidetta.

Viihdyin näillä kynsillä muutaman päivän ja sen jälkeen sai lähteä jo vaihtoon. Lakka oli todella kirkas ja se ei varmasti jäänyt keltään näkemättä. Näistä sain meinaan kuulla taksissa, fysiossa, kaupassa ja postissa. Myös rakkaan ystäväni lapsi oli kovin kiinnostunut näistä.

Lakan koostumus oli kumminkin niin huono, että laitan sen suoraan kirppis kasaan.

Onko nämä teidän mielestä abstraktia vai ei?

Allekirjoitus-Purkkimafia

2 kommenttia:

  1. Jonna H.
    keskiviikko 25. helmikuu 2015 at 17:08 (3 kuukautta ago)
    Ihanat kynnet Fani! <3 Toivottavasti Papi palliton voi jo paremmin! <3

    Vastaa

    Fani
    torstai 26. helmikuu 2015 at 09:04 (3 kuukautta ago)
    Kiitos. <3 Papi palliton voi ihan hyvin! Toki sitä pitää vahtia ihan koko ajan! :D<3

    Vastaa

    Emmi
    keskiviikko 25. helmikuu 2015 at 17:34 (3 kuukautta ago)
    Ihanan pirteät kynnet! :-)

    Vastaa

    Fani
    torstai 26. helmikuu 2015 at 09:04 (3 kuukautta ago)
    Kiitos paljon. <3

    Vastaa

    Martina
    keskiviikko 25. helmikuu 2015 at 20:01 (3 kuukautta ago)
    Ihanan pirtsakka oranssi! Onkohan tota enää myynnissä/saatavilla..?

    Vastaa

    Fani
    torstai 26. helmikuu 2015 at 09:06 (3 kuukautta ago)
    Tuo on kyllä oikein kunnon oranssi! Ebaysta löytyy ainakin vielä. :)

    Vastaa

    maarit
    keskiviikko 25. helmikuu 2015 at 21:44 (3 kuukautta ago)
    Abstraktia tai ei , hauskas idea kuitenkin, mä moukka en taiteesta mitn. Tiiä!

    Vastaa

    Fani
    torstai 26. helmikuu 2015 at 09:06 (3 kuukautta ago)
    No ei oo taide munkaan vahvin alue, joten niin. :D

    Vastaa

    Nena Sofia
    torstai 26. helmikuu 2015 at 00:30 (3 kuukautta ago)
    Oi kuinka ihanan pirteät lakkaukset! Pitääkin hankkia itselle joku vastaava herkullisen kirkas oranssi kokoelmaan :)

    Vastaa

    Fani
    torstai 26. helmikuu 2015 at 09:06 (3 kuukautta ago)
    Kiitos. :) China Glazelta löytyy ainakin vastaavia. :)

    VastaaPoista
  2. Nanne
    torstai 26. helmikuu 2015 at 03:07 (3 kuukautta ago)
    Kyllä mie nämä laskisin tähän haasteeseen ^.^
    Ja sitä paitsi nää on hienot! Ja voin vain kuvitella kuinka upeat nämä olis kesällä kun on sormet saanu hieman rusketusta pintaan :P
    Ja toi siun tatuointikin sopii jotenkin tosi hyvin näihin kynsiin ♡

    Vastaa

    Fani
    torstai 26. helmikuu 2015 at 09:08 (3 kuukautta ago)
    Hihi, no hyvä kuulla! :D
    Mä kanssa mietin, että tuo oranssi näyttäis paljon paremmalta, kun iho olis ruskettunut. <3 Ahh mä niin kaipaan rusketusta!!
    Kiitos ihanuus. <3

    Vastaa

    Pirkon Paletilta
    torstai 26. helmikuu 2015 at 13:59 (3 kuukautta ago)
    Ihanat! Oranssi näyttää upealta mustan kuvioinnin vierellä. Mun on pakko kans hankkia tuollainen Nail Art Pen! <3

    Vastaa

    Fani
    perjantai 27. helmikuu 2015 at 08:15 (3 kuukautta ago)
    Kiitos paljon! :) Mun täytyy kanssa ostaa muutama Nail Art Pen lisää. Ainakin valkoinen on must have. <3

    Vastaa

    Helmi
    torstai 26. helmikuu 2015 at 23:33 (3 kuukautta ago)
    Ihanan pirteät! Ja kyllä musta menee abstraktiin – eikös abstrakti lähinnä tarkoita sellaista mikä ei esitä mitään erityistä? :)

    Vastaa

    Fani
    perjantai 27. helmikuu 2015 at 08:16 (3 kuukautta ago)
    Kiitoksia! No niin mä vähän niin kuin ymmärsin. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥